CITROEN C4 CACTUS 2019 Omistajan Käsikirjat (in Finnish)

Page 241 of 256

19
Radio
K YSYMYSVA S TAU SR AT K A I S U
Viritetyn radioaseman vastaanoton laatu
heikkenee vähitellen tai tallennetut asemat
eivät toimi (ääntä ei kuulu, näytöllä näkyy
87,5
MHz jne). Auto on liian kaukana kuunneltavan aseman
lähettimestä tai alueella ei ole lainkaan
lähetintä.
Kytke RDS-toiminto päälle yläpalkin kautta,
jolloin järjestelmä voi tarkistaa, löytyykö
alueelta tehokkaampi lähetin.
Ympäristötekijät (mäkinen maasto,
rakennukset, tunneli, parkkipaikka, kellari jne.)
voivat katkaista lähetyksen myös RDS-tilassa. Tämä on normaali ilmiö. Se ei tarkoita, että
audiojärjestelmässä olisi toimintahäiriö.
Antennia ei ole tai se on vahingoittunut
(esimerkiksi auton pesun yhteydessä
tai ajettaessa maan alla olevalle
pysäköintialueelle). Tarkastuta antenni merkin huollossa.
En löydä tiettyjä radioasemia vastaanotettujen
asemien listasta.
Radioaseman nimi muuttuu. Aseman lähetystä ei saada kuuluviin tai sen
nimi luettelossa on muuttunut.
Paina pyöreää nuolta radio-sivun välilehdellä
luettelo.
Tietyt radioasemat lähettävät nimensä sijaan
muuta tietoa (esimerkiksi kappaleen nimen).
Järjestelmä tulkitsee nämä tiedot aseman
nimeksi.
.
CITROËN Connect Radio

Page 242 of 256

20
Media
K YSYMYSVA S TAU SR AT K A I S U
USB-muistitikun luku käynnistyy vasta erittäin
pitkän ajan (noin 2–3


minuutin) kuluttua. Jotkin USB-muistitikulla tuodut tiedostot
voivat hidastaa merkittävästi avaimen
luvun aloittamista (luettelointiin kuluva aika
kymmenkertaisena). Poista USB-muistitikulla tuodut tiedostot ja
vähennä alakansioiden määrää avaimen
tiedostorakenteessa.
Jotkut toistettavan äänilähteen tietojen
sisältämät merkit eivät näy oikein. Audiojärjestelmä ei osaa käsitellä
tietyntyyppisiä merkkejä.Käytä standardimerkkejä kappaleiden ja
hakemistojen nimeämiseen.
Suoratoistotiedostojen toisto ei käynnisty. Liitetty laite ei käynnistä toistoa
automaattisesti.Käynnistä toisto laitteesta.
Kappaleiden nimet ja soittoaikatiedot eivät näy
suoratoisto-näytössä. Bluetooth-profiili estää näiden tietojen
välittämisen.
CITROËN Connect Radio

Page 243 of 256

21
Puhelin
K YSYMYSVA S TAU SR AT K A I S U
En saa yhdistettyä Bluetooth-puhelintani. On mahdollista, että puhelimen Bluetooth- yhteys ei ole käytössä tai puhelimen
näkyvyysasetuksen tila ei ole oikea.Varmista, että puhelimesi Bluetooth-yhteys on
käytössä.
Tarkista puhelimen asetuksista, että se on
näkyvissä kaikille.
Bluetooth-puhelin ei ole yhteensopiva
järjestelmän kanssa. Voit tarkistaa puhelimesi yhteensopivuuden
merkin sivuilta (palvelut).
Android Auto ja CarPlay eivät toimi. Android Auto ja CarPlay eivät ehkä aktivoidu,
jos USB-kaapelit ovat huonolaatuisia.Käytä aitoja USB-kaapeleita yhteensopivuuden
varmistamiseksi.
Bluetoothiin yhdistetyn puhelimen ääni ei
kuulu. Äänen toistaminen riippuu sekä järjestelmästä
että puhelimesta.Suurenna audiolaitteiston äänenvoimakkuutta,
tarvittaessa maksimiin, ja suurenna
tarvittaessa puhelimen äänenvoimakkuutta.
Ympäristön äänet heikentävät puhelun
äänenlaatua. Vähennä ympärillä olevaa melua (sulje ikkunat,
pienennä tuuletusta, hidasta ajonopeutta jne.).
Yhteystiedot luetellaan aakkosjärjestyksessä. Jotkin puhelimet tarjoavat näyttövaihtoehtoja.
Valittujen asetusten mukaan yhteystiedot
voidaan siirtää tietyssä järjestyksessä.Muokkaa puhelimen hakemiston
näyttöasetuksia.
.
CITROËN Connect Radio

Page 244 of 256

22
Asetukset
K YSYMYSVA S TAU SR AT K A I S U
Kun muutat matalien ja korkeiden äänien
säätöä, ääniympäristö valikoituu pois.
Basso- ja diskanttiasetukset nollautuvat
taajuuskorjaimen asetuksia muutettaessa. Ääniympäristön valinta edellyttää korkeiden ja
matalien äänien asettamista ja päinvastoin.
Muokkaa korkeiden ja matalien äänien tai
ääniympäristön asetuksia, niin saat haluamasi
ääniympäristön.
Kun muutat kanavatasapainoa, äänen
jakautumisen valinta poistuu.
Kanavatasapainoasetuksen valinta poistuu
muutettaessa äänen jakautumisen asetuksia. Äänen jakautumisasetuksen valinta vaikuttaa
kanavatasapainon säätöön ja päinvastoin.
Muuta kanavatasapainon tai äänen
jakautumisasetuksen säätöä, jotta saat
toivomasi äänenlaadun.
Erilaisten kuuntelulähteiden välillä on
laatueroja. Korkean äänenlaadun takaamiseksi kullekin
äänilähteelle voidaan määrittää omat
ääniasetukset. Tämä saattaa aiheuttaa
kuultavia eroja äänilähdettä (radio, CD-soitin
jne.) vaihdettaessa.Tarkista, että ääniasetukset soveltuvat
kullekin äänilähteelle. Säädä äänitoiminnot
keskiasentoon.
Järjestelmä kytkeytyy muutaman minuutin
jälkeen pois päältä, kun moottori sammutetaan. Kun moottori on sammutettu, järjestelmän
toiminta-aika riippuu akun varaustilasta.
Sammutustila on normaali: järjestelmä siirtyy
automaattisesti virransäästötilaan ja sammuu,
jotta akun varaustila säilyy riittävänä.Kytke sytytysvirta päälle akun varaustason
nostamiseksi.
CITROËN Connect Radio

Page 245 of 256

181
AABS-järjestelmä .............................................. 72
AdBlue-täyttö ................................................ 15
0
AdBlue-vetoisuus


....................................... 21-23
AdBlue
® ................................ 14 , 21-22, 14 9 -15 0AdBlue® -lisäaineen riittoisuuden osoitin ....21-22AFU-hätäjarrutustehostin ............................... 72
A joaikahälytin ................................................ 12
0
Ajoneuvon kokoonpano


............................24-27
Ajotietokone
............................................... 2

7-2 8
Ajovakauden hallintajärjestelmä (DSC)
.................. 15

, 72-75
Ajovalojen säätö

...............................
...............64
Akku


....................................... 140, 1 4 7, 171, 173
Aktiivinen varmuusjarru


....................15, 117-11 9
Akun lataaminen
...............................

.....172-173
Apple CarPlay-yhteys


...............................18, 12
Apple
®-soitin ............................................... 26, 9
ASR /DSC (ESC) -järjestelmän käytöstä poisto .............................................. 73
ASR-järjestelmä
...............................

...............72
Audiokaapeli


................................................... 25
Audioliitännät


.................................................. 57
Automaattinen hätäjarrutus
.............. 15

, 117-11 9
Automaattinen ilmastointilaite ...................49-53
Automaattinen tuulilasinpyyhin


.................66, 68
Automaattivaihteisto


...6, 101-103, 107-109, 148
Automatisoidun vaihteiston valitsin


..............148
Automatisoitu vaihteisto


............6, 103 -10 6, 148
Auton hinaaminen


.................................. 174 -175
Auton käynnistäminen
......... 9

4, 96-98, 101-10 6
Auton paikantaminen


...................................... 32
Auton pysähtyminen


............94, 96-98, 101-10 6
Auton sarjanumero
....................................... 17

9
Auton tunnistaminen


..................................... 179
Autoradion kytkimet ohjauspyörässä


...........3, 3
Avaamisen ja käynnistämisen handsfree-toiminto


................33-36, 95, 97- 9 8
Avaimen unohtaminen virtalukkoon


...............97
Avain


................................................... 31, 33 -37
Avain ja kauko-ohjain
................................ 3

2, 95
BBensiinimoottori ............................ 13 6, 14 4, 17 7
BlueHDi .............................................. 21-22, 149
Bluetooth (hands free -sarja)
..........27-2 8 , 13 -14
Bluetooth (puhelin)


..........................27-2 8 , 13 -15
Bluetooth-yhteys


.................21-22, 27-2 8 , 13 -15
CCD- ja MP3 -soitin ....................................... 25 , 9
CD-/MP3-soitin ............................................... 25
CD-soitin


..................................................... 25, 9
CITROËN Connect Nav


....................................1
CITROËN Connect Radio
................................. 1
DDAB (Digital Audio
Broadcasting) - Digitaalinen radio ............24, 8
Dieselin lisäaineen taso


................................14 6
Dieselmoottori


......................... 16, 13 6, 15 3, 178
Dieselmoottorin hehkutuksen merkkivalo
...... 16
D

ieselmoottorin käynnistäminen .................13 6
Dieselpolttoaineen lisäaine
............................ 12
D

ieselsuodatin

.............................................. 14 4
Digitaalinen radio - DAB (Digital Audio Broadcasting) .....................24, 8
Distance Alert ~ Collision Risk Alert

............11

7
DSC-ajonvakautusjärjestelmä


........................72
EElektroninen ajonvakautusohjelma (ESC) ......72
Elektroninen jarrupaineen jako (REF-järjestelmä)


......................................... 72
Elektroninen käynnistyksenestojärjestelmä
.......... 3

5-36, 95
erillinen maadoituspiste
................................ 14

4
Esteiden havaitseminen ................................125
Etuistuimet ...................................................... 43
E
tulasin huurteenpoisto

..................................54
Etulasin huurunpoisto


..................................... 54
Etumatkustajan turvatyynyn poiskytkentä


................................ 78 -79, 82- 83
Etusumuvalot
....................... 61

- 62, 65, 162-163
Etutur vatyynyt


..................................... 78- 80, 83
GGPS ................................................................. 14
HHands free -sarja ............................27-2 8 , 13 -14
Hansikaslokero ............................................... 56
Hehkutus, diesel


............................................. 16
Hinausrengas


.................................................. 59
Hiukkassuodatin
.................................... 14

6 -147
Hiukkassuodattimen elvytys


.........................147
Hohtodiodit - LED
............................63, 162, 165
Hoito-ohjeita


........................................... 55, 152
Huollon merkkivalo
......................................... 11
H

uolto (ohjeet)
............................................... 15

2
Huoltomittari
.................................................... 20
H

uoltomittarin nollaaminen

.......................20 -21
Huoltopuhelu


.............................................. 70 -71
Huurteenpoisto
..............................

.................54
Häikäisysuoja


.................................................. 56
Hälytin


....................................................... 4 0 - 41
Hätäjarrutustehostin


...............................72, 11 8
Hätäkäynnistys ........................................ 99, 171
Hätäpuhelu


................................................. 70 -71
Hätäpysäytys
..............................

....................99
Hätävilkkujen automaattinen kytkentä


...........70
Hätävilkut


................................................ 70, 15 3
.
Aakkosellinen hakemisto

Page 246 of 256

182
IIlmanjaon säätö ......................................... 50-53
Ilmansuodatin ................................................ 147
Ilmansuodattimen vaihtaminen .....................147
Ilmantulo


.................................................... 50-53
Ilmastointilaite


............................................. 6, 50
Ilmauspumppu


.............................................. 15 3
Internetnavigaattori


......................................... 21
Irrotettava peitelevy (lumieste)


.....................13 9
ISOFIX


............................................................ 89
ISOFIX (kiinnikkeet)
........................................ 88
I

SOFIX-kiinnikkeet

.......................................... 88
Istuimien säätö


................................................ 43
Istuinlämmityksen kytkin ...........................44-45
Istuinlämmitys


........................................... 44-45
Itse tehtävät huoltotyöt


...................................... 6
JJack-kaapeli .................................................... 25
Jakkiliitin ................ .................................... 5 7, 25
Jarrujärjestelmän merkkivalo


...........................9
Jarrulevyt


...................................................... 148
Jarrunesteen taso
...............................

..........14 6
Jarrupalat


...................................................... 148
Jarrut


......................................................... 9, 148
Jarruvalot


...................................................... 16 4
Järjestelmän parametrit


............................32, 16
Jäähdytysnesteen lämpötila


.............................9
Jäähdytysnesteen taso


.................................14 6
KKaistaviivojen ylityksen tunnistus (AFIL) ......12 2
Kartanlukuvalot ......................................... 54-55
Kattotankojen asentaminen


..........................142
Kattovalo
....................................................... 165
Kattovalot


.................................................. 54-55
Katvekulman valvontajärjestelmä


..........123 -124
Kauko-ohjaimen alustus .................................38
Kauko-ohjaimen paristo ............................35-38
Kauko-ohjaimen pariston vaihtaminen
........... 37
K

auko-ohjain
...............................
...............31- 3 6
Kaukovalot ......................................... 18, 61, 162
Kellonaika (asettaminen)
.................... 2

9, 33, 17
Kellonajan asettaminen


......................29, 33, 17
Keskuslukitus


............................................ 32, 34
Kiinnityskoukut


................................................ 59
Konepellin avaaminen


..................................143
Konepellin tukitanko


...................................... 143
Konepelti
...............................

........................143
Korimaalin värikoodi


..................................... 179
Kosketusnäyttö
..............................

...........24-27
Kosketusnäyttö
..............................

....2 4 - 2 7, 1, 1
Kuljettajan turvavyö unohtunut -merkkivalo


...76
Kuljettajan vireystilan valvonta


.....................121
Kuormaaminen


.................................................. 6
Kuormaustangot ............................................ 142
Kyynärnoja edessä


................................... 56, 58
Käsivalintainen vaihteisto


........
6, 56, 58, 10 0, 107-109, 148
Käsivalintaisen vaihteiston vaihteenvalitsin ....10 0Käynnistys ..................................................... 171
LLamppujen vaihtaminen ................16 1-162, 16 4
Lampun vaihtaminen .............161-162, 16 4 -165
Lapsen turvaistuimet


.........7 7, 81- 82, 8 6 - 8 7, 92
Lapset matkustajina


................................... 87- 91
Lasinen panoraamakatto


................................55
Lasinlämmitin


.................................................. 54
Lasinnostimet
...............................

...................41
Lasinnostimien kytkin


..................................... 41
Lasinpesulaitteen pesunestetaso


...........6 7, 14 6
Lasinpesulaitteen säiliö
................................ 14

6
Lasinpyyhkimen kytkin


.......................65-66, 68
Lasinpyyhkimen sulan vaihtaminen ....6 7, 141-142
Lasinpyyhkimen sulan vaihto ...........6 7, 141-142
Lasten i-Size -turvaistuimet ............................ 91
L
asten ISOFIX-turvaistuimet ...................88 -91
Lasten turvallisuus


...................
78 -79, 81- 83, 87- 9 0, 87- 91, 93
LED - hohtodiodit
.................................... 63, 162
LED-päivävalot .............................................. 162
Lisäjarruvalo .................................................. 165
Lisäliitäntä
...............................

....................25, 9
Lisävarusteet
...............................

..............69, 99
Lisävarusteiden pistorasia, 12 V
...............56-57
Luistonesto
...............................

..................74 -75
Luistonestojärjestelmä (ASR)


..............15, 7 2 -74
Lukitseminen (ovet)


......................................... 35
Lukitseminen sisäpuolelta


..............................35
Lukituksen avaaminen


..............................32-33
Lukituksen avaaminen sisäpuolelta ................35
Lukitus
...............................

........................35-36
Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)
........... 72
L

umiketjut

............................................... 13 8 -13 9
Lumisuoja


...................................................... 13 9
Lähivalot


.................................................. 61, 162
Lämmitys
...............................

................6, 5 0 - 51
Lämpötilan säätö ....................................... 50-53
MManuaalinen ilmastointilaite .....................49, 51
Massat ........................................................... 176
Matkamittari


.............................................. 28-29
Matkatavarapeite


............................................ 60
Matkustamon suodattimen vaihtaminen
...... 14

7
Matkustamon säilytystilat
............................... 5

6
Merkkivalot


.................................................... 8, 9
MirrorLink-liitäntä


................................. 19, 11 -12
Mitat ............................................................... 179
Mittaristo
..............................

.............................8
Mittariston näyttö
.......................................... 10

6
Moottorin käynnistäminen

.............................96
Aakkosellinen hakemisto

Page 247 of 256

183
Moottorin sammutus .......................................96
M oottorit ................................................. 176 -178
Moottoritaulukot
...............................

......17 7-178
Moottoritie-toiminto (suuntavalot)
................... 63
M

oottoritila

.................................................... 14 4
Moottoriöljy
............................................ 14

4 -145
Moottoriöljyn kulutus


..............................14 4 -145
Moottoriöljyn tason mittari


..............................21
Moottoriöljyn tason tarkastus
......................... 21
M

ukiteline
...............................
.........................56
Musiikin kuuntelu Bluetoothin kautta


....25 -26, 9
Mäkilähtöapu


................................................. 107
Määräaikaishuollot
..................................... 6, 20
NNahka (hoito) ................................................. 15 2
Nestetasot ja tarkastukset ....................14 4, 14 6
Niskatuen säätö


.............................................. 44
Niskatuet, etuistuimet
..................................... 44
N

iskatuet, takaistuimet
................................... 46
N

opeudenrajoitin .................................... 112 -114
Nopeusrajoituksen tunnistus


.................11 0 -111
Näkyvyys
........................................................ 54
N

äyttökaavio

................................................... 12
Näytöllä ja äänimerkillä varustettu pysäköintitutka


...........................125
OOhjauspyörä (säätö) ........................................ 46
Ohjauspyörän korkeussäätö ..........................46
Ohjeita ajamiseen


..................................... 94-95
Ovet


................................................................. 39
Ovien avaaminen


...................................... 33, 39
Ovien lukituksen avaaminen
..................... 3

2, 35
Ovien sulkeminen
..............................

.......34, 39
PPeruutuskamera ............................................ 127
Peruutusvalo ................................................. 16 4
Perävaunu


............................................... 95, 140
Perävaunukuormat


........................................ 176
Perävaunukytkentä


................................. 95, 140
Pesuohjeita
.................................................. 152
Pikaviestit
........................................................ 3

0
Polttoaine


.................................................. 6, 13 6
Polttoaineen kulutus


......................................... 6
Polttoaineen loppuminen (diesel)
................. 15

3
Polttoaineen täyttöpistoolin ohjain


...............13 8
Polttoaineen vähimmäistaso


.................137-13 8
Polttoaineen vähimmäistason merkkivalo
...... 17
P

olttoainejärjestelmän ilmaaminen

..............15 3
Polttoainemittari


..................................... 137-13 8
Polttoainesäiliö


............................... 137-13 8, 13 8
Polttoainesäiliön korkki


..........................137-13 8
Polttoainesäiliön luukku


.........................137-13 8
Polttoainesäiliön tilavuus


.......................137-13 8
Polttoainesäiliön täyttö


..........................13 6 -13 8
Profiilit
...............

........................................ 31, 16
Puhallusvoimakkuuden säätö
................... 50

-53
Puhdistus (ohjeet)


......................................... 152
Puhelin


........................................... 27- 3 0, 13 -15
P v m (s äätö)
......................................... 2

9, 32, 17
Pyrotekninen kiristin (turvavyöt)
..................... 77
P

ysäköintiavustin
...............................
...........127
Pysäköintitutka edessä
................................. 12

6
Pysäköintitutka takana


..................................125
Pysäköintivalot
................................................ 64
P

yörän irrottaminen
............................... 1

5 9 -161
Pyörän kiinnittäminen


............................15 9 -161
Pyörän vaihtaminen


.......................15 4, 157-15 8
Päivämäärän asettaminen


..................29, 32, 17
Päivävalot


.................................................. 61, 63
Päällysmaton irrottaminen
.............................. 58
P

äällysmatto

............................................. 56, 58
Päästönrajoitusjärjestelmä SCR


..................149RRadio .............................................. 23, 25, 6 - 7, 9
Radioasema ....................................... 23 -24, 6 -7
Raotettavat sivuikkunat .................................152
RDS
................

....................................... 23 -24, 7
REF
...............

.................................................. 72
Rekisterikilven valo


....................................... 165
Rengaspaineen tarkkailujärjestelmä


.......16, 132, 132-13 3, 157
Rengaspaineen valvontajärjestelmän uudelleenalustus


......13 3
Rengaspaineet


.......................15 4, 1 5 7, 179 -18 0
Rengaspaineiden tarkastus (sarja) ...15 3 -15 4, 15 6Rengasrikko ........................... 15 3 -15 4, 15 6 -157
Renkaanpaikkaussarja .................................15 4
Renkaan väliaikaiseen korjaukseen tarkoitettu
paikkaussarja ........................ 59, 15 3 -15 4, 15 6
Renkaat
...............

...................................... 6, 18 0
Ristiselän tuen säätö
...................................... 44
Ristiselän tuki


.................................................. 44
SSaattovalot ......................................................64
SCR-katalysaattori ........................................ 149
Seisontajarru


......................................... 10 0, 148
Seisontajarrun merkkivalo


................................9
Seisontavalot


...............61, 63- 64, 162, 16 4 -165
Siitepölysuodatin


........................................... 147
Sisäilman kierrätys


................................... 50-53
Sisätaustapeili


................................................. 47
Sisävalot


.................................................... 54-55
Sivupeilit


..................................... 4 6 - 4 7, 123 -124
Sivusuuntavalo (vilkku)


.................................163
Sivuturvatyynyt
...............................

..........79-80
Sokean kulman valvontajärjestelmä


......123 -124
Staattinen kulmavalo
...................................... 65
St

op & Start

..............................
18, 28, 49, 54, 107-109, 13 8, 143, 1 4 7, 174
.
Aakkosellinen hakemisto

Page 248 of 256

184
Sulakerasia, moottoritila ...............................17 0
Sulaketaulukot ......................... 16
6 -167, 16 9 -170
Sulakkeen vaihtaminen


...........166 -167, 16 9 -170
Sulakkeet


................................ 166 -167, 16 9 -170
Sulakkeiden vaihtaminen


...............166 -167, 169
Suunnattavat ajovalot


..................................... 65
Suuntavalot

...............................
.............62, 163
Suuntavalot (vilkut


.....................62, 64, 162-16 4
Sytytysvirta


................................... 53, 9 7, 99, 29
Sytytysvirta kytkettynä


...................................99
sähköavain


................................................ 33-34
Säilytyslaatikko
............................................... 59
S

äilytystilat

................................................ 56, 58
Säätely nopeusrajoituksen tunnistuksen kanssa


...................................112
TTaajuus (radio) .......................................... 23 -24
Takahylly ................................................... 59-60
Takaistuimet


.............................................. 45-46
Takalasinlämmitin
........................................... 54
T

akalasin pesulaite

......................................... 66
Takalasinpyyhin
.............................................. 66
T

akaovien lasit

........................................ 42, 152
Takapenkki


................................................ 45-46
Takasumuvalo
................................... 1

7, 62, 16 4
Takasumuvalot
...............................

.................61
Taloudellinen ajaminen


.....................................6
Taloudellinen ajotapa (ohjeita)


..........................6
Tarkastukset


................................... 14 4, 147-148
Tarkkaavaisuushälytin


...........................120 -121
Tasojen tarkastus


.................................. 14 4, 14 6
Tavaratila


....................................... 39- 40, 55, 59
Tavaratilan avaaminen


........................33, 39-40
Tavaratilan lukituksen avaaminen


..................32
Tavaratilan sulkeminen
............................. 3

9-40
Tavaratilan valot
...............................

.......55, 166
Tavaratilan varusteet .................................59-60
Tehonrajoitustila ............................................ 140
Tekniset tiedot ........................................ 17 7-178
Tieliikennetiedot (TMC)


..................................15
Tilapäinen täyttö (sarja)
................ 15

3 -15 4, 15 6
TMC (tieliikennetiedot)


....................................15
Tunkki
...............

................................ 157-15 8, 25
Tunnistaminen


............................................... 179
Tuntematon avain
............................................ 99
T

urvaistuimet

................................................... 86
Turvalukitus
...............................

................33, 35
Tur valukkokytkin (ovet)

.............................3

6 -37
Turvalukkokytkin (tavaratila)
........................... 40
T

urvatyynyjen merkkivalo

...............................16
Tu r v a t y y n y t
......................................... 16

, 78, 82
Tu r v a v y ö t


........................................ 10, 7 6 - 7 7, 86
Turvavöiden merkkivalo
.................................. 76
Tu

u l e t u s

........................................... 6, 48- 49, 51
Tuuletussuuttimet
............................................ 48
T

uulilasin pesulaite

......................................... 67
Tuulilasinpyyhin ................................... 19, 65, 68
Työkalut


.......................................... 1 5 7, 157-15 8
Työkalut autossa


........................................... 15 4
UUSB ............................................................. 25, 9
USB-liitin ............................... ..........5 6 - 5 7, 25, 9
USB-lukija


................................................... 25, 9
VVaatekoukku .................................................... 58
Vaihteenvaihdon osoitin ................................10 6
Vaihteenvalitsin


................................................. 6
Vaihteenvalitsin


...................................... 101-103
Vakionopeussäädin


........................112 , 114 -11 6
Valaistuksen himmennin
................................. 3

0
Valikko


............................................................. 12
Va li kot (au di o) ......................................... 4-5, 4-5
Valmistajan mallikilpi ..................................... 179
Valoisuus


......................................................... 16
Valojen automaattinen kytkentä


...............61, 63
Valojen unohtaminen päälle


...........................62
Valokytkin


.................................................. 61, 64
Varapyörä


............................... 15 4, 157-15 8, 18 0
Varoituskolmio ........................................ 59, 15 3
Varoitusvalot


..................................................... 8
Varusteiden parametrien asetus


..............24-27
Verhoturvatyynyt


....................................... 79-80
Viestit

...............
.............................................. 30
Vilkut .................................................. 62, 64, 163
Virransäästötila


............................................. 140
Välimatkamittari


........................................ 28-29
Välimatkamittarin nollaaminen


.................28-29
WWiFi-yhteys ..................................................... 22
YYmpäristö ...................................................6, 38
ÄÄänikomennot .................................... 5-8, 10 -12
Äänimerkki ...................................................... 70
Aakkosellinen hakemisto

Page 249 of 256

185
ÖÖljynmittatikku ................................. 21, 14 4 -145
Öljynsuodatin ................................................ 147
Öljynsuodattimen vaihtaminen


.....................147
Öljyn taso
......................................... 2

1, 14 4 -145
Öljynvaihto


............................................. 14 4 -145
.
Aakkosellinen hakemisto

Page 250 of 256

Page:   < prev 1-10 ... 201-210 211-220 221-230 231-240 241-250 251-260 next >