PEUGEOT 5008 2016 Omistajan Käsikirja (in Finnish)
Page 201 of 364
199
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Tasojen tarkastus
Moottoriöljyn taso
Tarkistus tapahtuu joko sytytysvirran
kytkemisen yhteydessä mittariston
öljytason mittarilla autoissa, joissa
on varusteena sähköinen mittari, tai
öljynmittatikulla.
Tarkista kaikki nämä tasot säännöllisin väliajoin valmistajan huolto-ohjelman ohjeiden mukaisesti. Täydennä tasoja tarvittaessa ellei toisin ilmoiteta.
Mikäli taso on laskenut paljon, tarkistuta kyseinen järjestelmä PEUGEOT-huoltoverkostolla tai valtuutetussa korjaamossa.
On normaalia, että öljyä joudutaan lisäämään
tarkastusten (tai öljynvaihtojen) välillä.
PEUGEOT suosittelee tarkastusta ja
tarvittaessa öljyn lisäystä 5
000 km välein.
Kun joudut tekemään toimenpiteitä konepellin alla, ole tarkkaavainen, sillä tietyt moottorin osat voivat olla polttavan kuumia (palovammavaara)
ja jäähdytyspuhallin voi käynnistyä arvaamatta (vaikka sytytysvirta on katkaistu).
Jos öljyn taso ylittää merkin A tai jää alle
merkin B, älä käynnistä moottoria .
-
J
os taso MAXI ylittyy (moottorin
vaurioitumisen vaara), ota yhteys
PEUGEOT-verkostoon tai valtuutettuun
korjaamoon.
-
J
os öljy ei yllä tasolle MINI, lisää
ehdottomasti moottoriöljyä. A = MA XI
Jotta moottoriöljyn tason tarkistus olisi
luotettava, on auton oltava pysäköitynä
tasaiselle ja vaakasuoralle maaperälle
ja moottorin on oltava sammutettuna yli
30
minuutin ajan.Tarkistus mittatikulla
B = MINI
F
K
atso mittatikun paikka autosi
moottoritilassa.
Katso lisätietoja bensiini- tai dieselmoottorista
sitä käsittelevästä kappaleesta.
F
O
ta tikusta kiinni sen värillisestä päästä ja
vedä se kokonaan ulos.
F
K
uivaa mittatikun varsi puhtaalla ja
nukkaamattomalla liinalla.
F
T
yönnä mittatikku takaisin paikalleen
pohjaan saakka, jonka jälkeen vedä se
uudelleen pois ja tarkista tikusta öljyn
taso: öljyn tason tulee olla merkkien A ja B
välissä.
9
Tarkastukset
Page 202 of 364
200
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Ohjaustehostimen öljyn
taso
Öljyn tason on oltava MA XI-merkin
lähellä. Anna moottorin jäähtyä ja
avaa tulppa ennen tarkistusta.
Nesteen laatuvaatimukset
Nesteen tulee olla valmistajan suositusten
mukaista.
Jarrunesteen vaihto
Katso vaihtoväli valmistajan huolto-ohjelmasta.
Jarrunesteen taso
Nesteen tason tulee olla lähellä
merkintää MA XI. Ellei näin ole,
jarrupalojen kunto on syytä tarkistaa.
Öljyn lisäämisen jälkeen sytytysvirran
kytkemisen yhteydessä mittariston
öljyntason mittarilla tehty tarkistus
antaa tuloksen vasta, kun täytöstä on
kulunut 30
m
inuuttia.Öljyn laatuvaatimukset
Ennen moottoriöljyn lisäämistä tai vaihtoa
varmista, että öljy on juuri omaan moottoriin
sopivaa ja valmistajan suositusten mukaista.
Moottoriöljyn lisääminen
F Katso moottoriöljyn täyttöaukon paikka autosi moottoritilassa.
Katso lisätietoja bensiini- tai dieselmoottorista
sitä käsittelevästä kappaleesta.
F
K
ierrä säiliön tulppa auki, niin saat esiin
öljyntäyttöaukon.
F
K
aada öljyä pienissä määrissä, vältä öljyn
roiskumista moottorin osiin (tulipalon
vaar a).
F
O
dota muutama minuutti ennen kuin
tarkistat öljyn tason mittatikulla.
F
L
isää öljyä tarvittaessa.
F
K
ierrä öljytason tarkistuksen jälkeen
öljysäiliön tulppa huolellisesti kiinni ja laita
mittatikku paikalleen.
Öljynvaihto
Katso vaihtoväli valmistajan huolto-ohjelmasta.
Jotta moottori ja pakokaasunpuhdistus
toimisivat luotettavasti, älä koskaan lisää
moottoriöljyyn mitään lisäaineita.
Tarkastukset
Page 203 of 364
201
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Dieselpolttoaineen lisäaineen
taso (dieselmoottori, jossa
on hiukkassuodatin)
Käytetyt nesteet ja öljyt
Lisääminen
Auto on ehdottomasti vietävä välittömästi
PEUGEOT-merkkihuoltoon tai valtuutettuun
korjaamoon lisäaineen täyttämiseksi.Kun lisäaineen taso on matala,
merkkivalo syttyy, kuuluu
merkkiääni ja mittariston näyttöön
tulee viesti.Nesteen tiedot
Jotta neste puhdistaisi mahdollisimman hyvin
eikä jäätyisi, säiliöön ei saa laittaa vettä. Autoissa, joissa on
ajovalojenpesulaite, nesteen tason
laskemisesta vähimmäistasolle
ilmoitetaan merkkiäänellä ja
mittariston näytön viestillä.
Lisää pesunestettä, kun seuraavan kerran
pysäytät auton.
Tuulilasin ja ajovalojen
pesulaitteen nestetaso
Vältä pitkäaikaista ihokosketusta
jäteöljyyn ja nesteisiin.
Suurin osa näistä nesteistä on
haitallisia terveydelle ja syövyttäviä.
Älä kaada jäteöljyä tai nesteitä viemäriin
tai maahan.
Vie jäteöljy säiliöihin, jotka on varattu
tätä tarkoitusta varten PEUGEOT-
verkoston toimipisteissä tai valtuutetulla
korjaamolla.
Jäähdytyspuhallin voi käynnistyä vielä
moottorin sammutuksen jälkeen: pidä
esineet ja vaatteet
loitolla, etteivät ne pääse
tarttumaan puhaltimen laippoihin.
Nesteen laatuvaatimukset
Nesteen on oltava valmistajan suositusten
mukaista.
Jäähdytysnesteen taso
Nesteen tason tulee olla lähellä
merkintää MA XI, eikä se saa
koskaan ylittää tuota tasoa.
Jäähdytyspuhallin säätää
jäähdytysnesteen lämpötilaa, kun moottori on
lämmin.
Lisäksi jäähdytysjärjestelmässä on painetta,
joten moottorin sammuttamisen jälkeen on
odotettava vähintään yksi tunti, ennen kuin mitään
toimenpiteitä tehdään.
Varo kuuman nesteen roiskumista, sillä se voi
aiheuttaa palovammoja. Avaa korkkia ensin
kahden kierroksen verran, jotta paine laskee. Kun
paine on laskenut, irrota korkki ja lisää nestettä.
Talvella on hyvä käyttää etyylialkoholia
(metanolia) sisältäviä nesteitä.
9
Tarkastukset
Page 204 of 364
202
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Hiukkassuodatin (diesel)
Tarkastukset
Ellei toisin mainita, tarkasta alla olevat osat
valmistajan huolto-ohjelman sekä oman
automallisi mukaan.
Vaihtoehtoisesti voit tarkistuttaa osat
PEUGEOT-huoltoverkostolla tai valtuutetussa
korjaamossa.
Akku 12 VAkkua ei tarvitse huoltaa.
Tarkista kuitenkin akkukenkien
puhtaus ja kiinnitys, erityisesti
kesäisin ja talvisin.
Jos akkuun on tehtävä joitakin
toimenpiteitä, katso ensin kohdasta "Akku
12
V ", mitä varotoimenpiteitä on noudatettava
ennen akun irrotusta ja takaisinkiinnitystä.
Ilmansuodatin ja siitepölysuodatin
Katso näiden osien vaihtoväli
valmistajan huolto-ohjelmasta.
Jos ympäristön olosuhteet (esim.
pölyisyys) tai auton käyttö (esim.
kaupunkiajo) niin vaativat, lyhennä niiden
vaihtoväli puoleen .
Likaantunut siitepölysuodatin voi huonontaa
ilmastointijärjestelmän toimintaa ja aiheuttaa
epämiellyttäviä hajuja.
Öljynsuodatin
Vaihda öljynsuodatin aina
öljynvaihdon yhteydessä.
Katso suodattimen vaihtoväli
valmistajan huolto-ohjelmasta. Uudessa autossa ensimmäisten
hiukkassuodattimen elvytystoimien
yhteydessä voi tulla "palaneen" hajua,
mikä on täysin normaalia.
Kun autolla on ajettu pitkään hyvin
matalalla nopeudella tai se on ollut
pitkään joutokäynnillä, pakoputkesta
saattaa tulla vesihöyryä kiihdytettäessä.
Vesihöyryt eivät vaikuta auton
toimintaan tai vahingoita ympäristöä.
Tämä tarra osoittaa, erityisesti
Stop & Start -järjestelmän
yhteydessä, että korkealuokkaisen
ja erityisominaisuuksiltaan määrätyn
12
V:n lyijyakun vaihtaminen tai irrotus
on annettava yksinomaan PEUGEOT-
verkoston tai valtuutetun korjaamon
tehtäväksi. Tämän merkkivalon hetkellinen
syttyminen yhdessä
monitoiminäyttöön tulevan viestin
kanssa on merkki hiukkassuodattimen
tukkeutumisvaarasta.
Elvytä suodatin ajamalla heti, kun mahdollista
vähintään 60 km/h:n nopeudella, kunnes
merkkivalo sammuu.
Jos merkkivalo jää palamaan, lisäaine on
loppunut.
Katso lisätietoja tason tarkastuksesta sitä
käsittelevästä kappaleesta.
Tarkastukset
Page 205 of 364
203
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Jarrulevyjen kuluminen Jarrupalat
Jarrujen kuluminen riippuu
ajotavasta erityisesti
kaupunkiajossa lyhyillä matkoilla.
Jarrujen kunto saattaa olla tarpeen
tarkistuttaa myös määräaikaishuoltojen välillä.
Jollei jarrujärjestelmässä ole vuotoa,
jarrunesteen matala taso merkitsee
jarrupalojen kulumista.
Kun haluat tietoja jarrulevyjen
tarkastamisesta kulumisen vuoksi,
ota yhteys PEUGEOT-verkostoon
tai valtuutettuun korjaamoon.
Käsivalintainen vaihteisto
Tätä vaihteistoa ei tarvitse huoltaa
(ei öljynvaihtoa).
Katso tarkistusväli valmistajan
huolto-ohjelmasta.
BMP-vaihteisto
Tätä vaihteistoa ei tarvitse huoltaa
(ei öljynvaihtoa).
Katso valmistajan huolto-
ohjelmasta tämän laitteen
tarkastusväli.
Automaattivaihteisto
Automaattivaihteistoa ei tarvitse
huoltaa (ei öljynvaihtoa).
Valmistajan huolto-ohjelmaan on
merkitty laitteen tarkastusväli. Tämä järjestelmä ei vaadi
erityistarkastusta. Jos kuitenkin
ilmenee ongelma, älä epäröi viedä
autoa tarkastettavaksi PEUGEOT-
verkostolle tai valtuutettuun
korjaamoon.
Sähkötoiminen
seisontajarru
Käytä vain PEUGEOTin suosittelemia
tuotteita tai ominaisuuksiltaan
samanlaisia laatutuotteita.
Jotta tärkeät osat, kuten
jarrujärjestelmä, toimisivat
mahdollisimman hyvin, PEUGEOT on
valinnut tarkoitukseen erityisesti sopivia
tuotteita.
Auton pesun jälkeen jarrulevyille ja
jarrupaloille voi muodostua kosteutta
tai jäätä ja huurretta erityisesti talvella.
Seurauksena on jarrutustehon
heikkeneminen. Tee kevyitä jarrutuksia,
jotta jarrut kuivuvat ja jää ja huurre
sulavat.
Katso lisätietoja sähkötoimisesta
seisontajarrusta sitä käsittelevästä
kappaleesta.
9
Tarkastukset
Page 206 of 364
204
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
AdBlue®-lisäaine ja SCR-järjestelmä
Blue HDi dieselmoottoreille
Ympäristön suojelemiseksi ja uuden
Euro 6
-standardin noudattamiseksi
dieselmoottoreiden suorituskyvyn ja
polttonesteen kulutuksen taloudellisuuden
säilyttäen PEUGEOT on päättänyt
varustaa autonsa pakokaasujen
jälkikäsittelyjärjestelmällä, jossa yhdistyvät
SCR (Selective Catalytic Reduction) ja
hiukkassuodatin (FAP).
SCR-järjestelmä
Ureaa sisältävän AdBlue® -aineen avulla
katalysaattori pelkistää typen oksidit (NOx)
jopa 85
%:sti typeksi ja vedeksi, jotka ovat
terveydelle ja ympäristölle vaarattomia. AdBlue
® -lisäaineella on oma säiliö, joka
sijaitsee tavaratilan alla, auton takaosassa.
Säiliön tilavuus on 17
litraa, jolla voidaan
ajaa noin 20
000 km ennen kuin varoituslaite
kytkeytyy. Varoituslaite antaa varoituksen heti,
kun säiliössä olevalla nestemäärällä voidaan
ajaa vielä 2
400 km.
Aina kun auto viedään huollettavaksi
PEUGEOT-verkoston huoltopisteeseen tai
valtuutettuun korjaamoon, AdBlue
® -säiliö
t
äytetään täyteen, mikä takaa SCR-
järjestelmän moitteettoman toiminnan.
Jos kahden huoltovälin arvioitu kilometrimäärä
ylittää 20
000
km kynnysrajan, suosittelemme
täyttämään säiliön PEUGEOT-verkostoon
kuuluvassa korjaamossa tai valtuutetussa
korjaamossa. Kun AdBlue
® -säiliö on tyhjä,
sääntömääräinen laite estää moottorin
käynnistämisen.
Kun SCR-järjestelmässä
on toimintahäiriö, autosi
pakokaasupäästötaso ei täytä Euro
6
standardin vaatimuksia: autosi
saastuttaa.
Kun SCR-järjestelmän toimintahäiriö
on varmistunut, mene niin pian kuin
mahdollista PEUGEOT-verkostoon
kuuluvaan korjaamoon tai valtuutettuun
korjaamoon: 1
100 km ajon jälkeen
varolaite kytkeytyy ja estää moottorin
käynnistämisen.
Tarkastukset
Page 207 of 364
205
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Ajettavissa olevan matkan
osoittimet
Moottorin käynnistyksenesto kytkeytyy
automaattisesti heti, kun AdBlue®-säiliö
on tyhjentynyt.
Kun AdBlue
®-säiliön nestetaso laskee
määrätyn arvon alle tai SCR-järjestelmässä
havaitaan toimintahäirö, heti moottorin
käynnistyessä osoitin näyttää arvioidun
matkan, joka voidaan ajaa ennen kuin
moottorin käynnistys estetään automaattisesti.
Kun toimintahäiriö ja AdBlue-nesteen alhainen
taso havaitaan samaan aikaan, lyhyin
ajettavissa oleva matka tulee näyttöön. Ajettavissa oleva ajomatka yli 2
400 km
Kun virta kytkeytyy, mittaristoon ei tule näkyviin
automaattisesti mitään ajettavissa olevaa
matkaa koskevaa tietoa.
Painallus painikkeesta tuo hetkellisesti näkyviin
ajettavissa olevan ajomatkan.
Jos se on yli 5
000 km, tarkkaa lukemaa ei
täsmennetä.Moottori ei käynnisty AdBlue®-aineen puuttumisen johdosta
9
Tarkastukset
Page 208 of 364
206
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Kun jäljellä oleva ajomatka on 600 - 2 400 km
K un sytytysvirta kytketään, UREA-merkkivalo
syttyy, samalla kuuluu merkkiääni ja näyttöön
tulee jäljellä olevan ajomatkan kilometreinä
tai maileina osoittava viesti (esim. "Top up
emissions additive: Starting prevented in
1
500 km" [lisää lisäainetta: käynnistäminen
estetty 1
500 km:n jälkeen]).
Ajettaessa viesti tulee näyttöön 300
km välein,
kunnes lisäainetta lisätään säiliöön.
Mene PEUGEOT-verkostoon kuuluvaan
korjaamoon tai valtuutettuun korjaamoon
lisäämään AdBlue
®-lisäainetta.
Voit myös lisätä ainetta itse.
Katso lisätietoja AdBlue-lisäaineesta ja sen
lisäämisestä sitä käsittelevästä kappaleesta. Kun jäljellä oleva ajomatka on 0
- 600 km
Kun sytytysvirta kytketään, SERVICE-
merkkivalo syttyy ja UREA-merkkivalo
vilkkuu, samalla kuuluu merkkiääni ja näyttöön
tulee jäljellä olevan ajomatkan kilometreinä
tai maileina osoittava viesti (esim: "Top up
emissions additive: Starting prevented in
600 km" [lisää lisäainetta: käynnistäminen
estetty 600 km:n jälkeen]).
Ajettaessa viesti tulee näyttöön 30 sekunnin
välein, kunnes lisäainetta lisätään säiliöön.
Mene PEUGEOT-verkostoon kuuluvaan
korjaamoon tai valtuutettuun korjaamoon
lisäämään AdBlue®-lisäainetta.
Voit myös lisätä ainetta itse.
Muussa tapauksessa moottoria ei pystytä
käynnistämään. Moottorivika AdBlue
®
-lisäaineen puuttumisen
johdosta
Kun sytytysvirta kytketään, SERVICE-merkkivalo
syttyy ja UREA-merkkivalo vilkkuu, samalla
kuuluu merkkiääni ja näyttöön tulee viesti "Top
up emissions additive: Starting prevented" [lisää
lisäainetta: käynnistäminen estetty].
AdBlue
®-säiliö on tyhjä: sääntömääräinen
moottorin käynnistämisen ehkäisylaite estää
moottorin käynnistämisen.
Jotta moottori voidaan käynnistää
uudelleen, suosittelemme täyttämään
säiliön PEUGEOT-verkostoon
kuuluvassa korjaamossa tai
valtuutetussa korjaamossa.
Jos täytät säiliön itse, AdBlue
®-ainetta
on ehdottomasti lisättävä vähintään
3,8
litraa.
Katso lisätietoja AdBlue-lisäaineesta
ja sen lisäämisestä sitä käsittelevästä
kappaleesta.
Tarkastukset
Page 209 of 364
207
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Kun SCR-järjestelmässä
havaitaan toimintahäiriö
oottorin käynnistymisen ehkäisylaite
kytkeytyy automaattisesti, kun on
ajettu yli 1 100 km SCR-järjestelmän
toimintahäiriön todentamisen jälkeen.
Tarkistuta järjestelmä niin pian kuin
mahdollista PEUGEOT-verkostolla tai
valtuutetussa korjaamossa. Kun toimintahäiriö havaitaan
Merkkivalot UREA ja SERVICE sekä moottorin
automaattisen diagnosoinnin merkkivalo
syttyvät, samalla kuuluu merkkiääni ja näyttöön
tulee viesti "Emissions fault" [Päästövika].
Hälytys laukeaa ajon aikana silloin, kun
järjestelmä havaitsee toimintahäiriön
ensimmäisen kerran, jonka jälkeen virran
kytkeytyessä seuraavien ajomatkojen
aikana niin kauan kuin toimintahäiriön syy on
olemassa.
Jos kysymyksessä on hetkellinen
toimintahäiriö, varoitus katoaa
seuraavan ajomatkan aikana,
kun pakokaasupäästötason SCR
itsediagnosoinnin tarkistus on tehty. Sallitun ajomäärän aikana (1
100 km - 0 km)
Jos SCR-järjestelmän toimintahäiriö
vahvistetaan (kun on ajettu 50 km niin, että
toimintahäiriön varoitus on pysyvästi näytössä),
SERVICE sekä moottorin automaattisen
diagnosoinnin merkkivalo syttyvät ja UREA-
merkkivalo vilkkuu, samalla kuuluu merkkiääni
ja näyttöön tulee viesti (esim.: "Emissions fault:
Starting prevented in 300
km" [Päästövika:
käynnistäminen estetty]), joka näyttää matkan
(km/maili), joka voidaan vielä ajaa.
Ajettaessa viesti tulee näyttöön 30
sekunnin
välein, kunnes SCR-järjestelmän toimintahäiriö
korjataan.
Hälytys toistuu aina sytytysvirran kytkeytyessä.
Käänny niin pian kuin mahdollista PEUGEOT-
verkoston tai valtuutetun korjaamon puoleen.
Muussa tapauksessa et voi enää käynnistää
moottoria.
9
Tarkastukset
Page 210 of 364
208
5008_fi_Chap09_verifications_ed01-2015
Olet ylittänyt sallitun ajomäärän:
moottorin käynnistämisen ehkäisylaite
estää moottorin käynnistämisen.
Käynnistämisen ehkäisy
Aina kun sytytysvirta kytketään, SERVICE
sekä moottorin automaattisen diagnostiikan
merkkivalo syttyvät ja UREA-merkkivalo vilkkuu,
samalla kuuluu merkkiääni ja näyttöön tulee
viesti "Emissions fault: Starting prevented"
[Päästövika: käynnistäminen estetty].
AdBlue
® -lisäaineen jäätyminen
Jotta moottori voidaan käynnistää uudelleen,
auto on ehdottomasti vietävä PEUGEOT-
verkoston korjaamoon tai valtuutettuun
korjaamoon. AdBlue
®-lisäaine jäätyy noin alle -11 °C
p
akkasessa.
SCR-järjestelmässä on AdBlue
®-
säiliön lämmityslaite, jonka ansiosta
neste ei jäädy ja voit ajaa kovassakin
pakkasessa.
Tarkastukset